Pikku-Kekcusma ja lokakuun välirauha
Sattuipa tässä niin, että 6.10.2020 Hämeenlinnassa syntyi pieni ja ruttuinen, mutta erittäin suloinen Pikku-Kekcusma (tyttö). Siksi on täytynyt tässä ottaa hommeleihin pieni breikki, jotta jaksaisi viedä tämän yritysviritelmän maaliin (rekisteriin) saakka tämän vuoden puolella.
Pikku-Kekcusma syntyi Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen keskussairaalassa 6.10.2020.
Kuvanottohetkellä pikkuisella on ikää noin tunti.
Pikku-Kekcusman syntymä oli isukille kovin raskas, sillä synnytys oli pidempi prosessi kuin osattiin odottaa (3. lapsi) ja univelkaa ehti kertyä jo ennen lapsukaisen syntymää ihan kiitettävästi; eikä hommista luonnollisesti tule oikein mitään, jos väsymys painaa. Esim. tämän viikon maanantaiksi sovitun toisen tapaamisen FYK:n kanssa jouduin perumaan, sillä en tässä pikkulapsiperhehässäkässä ole saanut viikkoon aikaan oikeastaan mitään muuta kuin keskeneräisiä ajatuksia ja hahmotelmia.
Pikku-Kekcusma 4 vrk:n ikäisenä. Kolmannen lapsen syntymä tarkoittaa taas sitä, että nyt on perheessä yksi suu lisää ruokittavana, ja työttömyyskorvauksella elellessä rahat ovat entistäkin tiukemmassa. Tuillakin Suomessa pystyy kyllä elämään, mutta pidemmän päälle homma käy kovin raskaaksi, kun tili tulee ja menee - pahan päivän varalle ei pysty säästämään. Nyt pitäisi jaksaa yrittää.
Haasteita syksyn pimeyteen
Nyt energiatasot alkavat olla lähestulkoon ennallaan, mutta jostain täytyisi kaivaa vielä lisäpotkua syksyn haasteisiin, sillä niitähän tässä minimaalisen budjetin kanssa toimiessa riittää yltäkylläisesti. Jokainen vastaan tuleva asia on kohtalaisen suuri haaste, päälimmäisenä laskut ja se, että saako tässä koko firmaa pystyyn (starttiraha), ja jos saan, niin mistä löydän tuotteilleni maksavat asiakkaat, kun markkinointibudjettiakaan ei ole.
Olen ajatellut, että avaan nettikauppani, KCM-Storen vasta silloin, kun firma on pystyssä, mutta kun tämä yrittämisen alku, ja jopa starttirahan hakeminen on suuren työn ja tuskan takana, eli aikaa yrityksen perustamiseen palaa aina vaan enemmän ja enemmän, ja kaikkien suunnitelmien toteutuminen siirtyy aina vain tuonnemmaksi, niin tietysti myös nettikaupan avaaminen siirtyy aina vaan myöhäisempään ajankohtaan.
Ja päälimmäinen syy siihen, että avaan nettikaupan vasta yrityksen perustamisen jälkeen on siinä, että TE-keskus tulkitsisi nykyisen yritystoimintani laadun varmasti sivutoimiseksi. Se, että jos avaan nettikaupan tässä vaiheessa, ennen firman perustamista, niin se olisi mielestäni erittäin suuri riski sille, että TE-keskus tulkitsisi toimintani täysipäiväiseksi yrittämiseksi, ja tällainen tulkinta olisi siis este starttirahan saamiselle. Ja jos en nyt saa starttirahaa, niin yrityksen kehittäminen sivutoimisena on melkoisen pitkä prosessi ja luultavasti lyön hanskat tiskiin, koska työttömänä ei nykyisellä lainsäädännöllä saa käyttää liikaa aikaa yritystoimintaan, ja siinä tapauksessa menetän siis oikeuteni toimeentuloon eli työmarkkinatukeen. Yritystoiminnan kehittäminen kuitenkin vaatii sitä, että voin käyttää tähän hommaan tarpeen mukaan aikaa, niin paljon kuin sitä vain liikenee (käynnistysvaiheessa). Yritystoiminnan kehittäminen seuraavalle levelille onnistuu mielestäni vain siten, että teen tätä päätoimisesti ja toimeentulon näkökulmasta se mahdollistuu yrittäjästatuksella vain starttirahan turvin.
Edelleen mieltäni siis jäytää tämä uskomattoman suuri byrokraattinen prosessi mikä työttömän työnhakijan siirtyminen täysipäiväiseksi yrittäjäksi ilman pääomaa on. Kaikkihan olisi helppoa ja vaivatonta, jos olisi rahaa millä mällätä, eikä tuista ja muiden (“tarot”) tulkinnoista tarvitsisi stressata, kun kaiken voisi hoitaa rahalla - Mutta miksi valtio ei voi antaa ihmisten (vähävaraisten) yrittää ilman valtavaa byrokratiahässäkkää? MItä valtio tässä voittaa? Onko se kenenkään muun kuin byrokratiakoneiston viranomaisten etu, että ihmisten yritteliäisyys murennetaan byrokratiakoneiston rattaissa jauhaen?
Kuten siis olen jo aiemmissa blogikirjoituksissani kertonut, niin byrokratian kanssa painiminen vie itseltäni hermot ja ennen kaikkea arvokasta aikaa pois siitä mikä olisi yritystoiminnan kannalta oikeasti tärkeää. Lippujen ja lappujen kanssa puljaaminen ja stressaaminen siitä, onko toimintani TE-keskuksen näkökulmasta nyt sivutoimista vai päätoimista on käytännössä aivan turhaa, mutta kuitenkin pakollista, koska näin lainsäädäntö määrää toimimaan.
Löytyykö erittäin ekologisille puutuotteille ostajia?
Em. lisäksi ajatuksiini palaa 1,5 viikkoa sitten FYK:n yrityskehittäjä Timo Kärkkäisen kanssa käyty keskustelu liiketoimintasuunnitelmastani, ja siitä esiin nousseesta kysymyksestä tai tiivistyksestä: MIKÄ ON TOIMINTANI YDIN?
Suunnittelen, valmistan ja myyn puutuotteita, mitkä ovat valmistettu käsityönä erittäin ekologisesti tuotetusta puumateriaalista.
Yhtenä KCM SLIM XX PS - älylaitelineen suunnittelun lähtökohtana on ollut kehittää sellainen teline mikä mahdollistaa älylaitteiden aktiivisen käytön siten, että laitteista elimistöön absorboituvan mikroaaltosäteilyn määrä olisi mahdollisimman vähäinen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että laitteita voi käyttää minimaalisella ihokontaktilla.
KCM SLIM XX PS mahdollistaa esim. älypuhelimen aktiivisen käyttämisen (pelaamisen) erittäin vähäisellä ihokontaktilla.
Lue lisää tästä.
Teen siis kaiken itse alusta loppuun, eli kaadan puun, makuutan puuta metsässä luonnonmonimuotoisuuden lisäämiseksi n. 1,5 - 3 vuotta, minkä jälkeen sahaan materiaalin lankuiksi moottorisahalla. Tämän jälkeen kannan puumateriaalin käsipelissä kuivamaan varastoon ja odottamaan pääsyä tuotantoon, mikä käsittää puumateriaalin työstämisen tuotteiksi (älylaiteteline, magneetit ja tietokonekotelo).
Yksin tehtynä tämä kaikki vie luonnollisesti paljon aikaa ja jossain välissä nämä erittäin ekologiset puutuotteet pitäisi myös saada myydyksi. Kysymys kuuluukin missä välissä ehdin myymään? Noh, nettikaupassa myyminen ei sinänsä vie aikaa, mutta täytyyhän tuotteet pakata ja lähettää asiakkaille.
Liiketoimintasuunnitelmani tuotantotavoitteilla tuotteideni valmistamiseen nykyisillä tuotantotavoilla kuluu aikaa noin 7,5h päivässä (ilman taukoja), mikä tarkoittaa sitä, että työpäivistä tulee pitkiä; etenkin siinä tapauksessa, jos yksi asiakas ostaa vain yhden älylaitetelineen (tai muun yksittäisen tuotteen). Esim. 40 älylaitetelineen (viikkotuotanto) myyminen viikon aikana käsittää 40 eri asiakkaan hankkimisen ja tuotteiden paketoimisen ja lähettämisen asiakkaalle. Tämän päälle sitten tulee mm. kirjanpito mikä minun on tarkoitus hoitaa käynnistysvaiheessa itse, koska pääomattomana kaikki asiat mitkä vain voi tehdä itse täytyy tosiaan tehdä itse, jotta rahat riittävät.
Tuotantoprosessissa tapahtuu kuitenkin jatkuvaa kehitystä, joten homma mitä luultavimmin nopeutuu nykyisestä tahdista jolloin tuotannosta vapautuu aikaa myös muuhun pakolliseen ja tärkeään työhön ilman, että työpäivät venyvät ylipitkiksi. Pohdittavaa siis riittää tuleviksi viikoiksi aivan tarpeeksi, ja jotta hommaan tulisi kaivattua lisäpotkua, niin potentiaaliset asiakkaat saisivat mielellään ottaa yhteyttä.
Nyt kun perhe on jälleen kasvanut, niin se on vienyt ajatukset myös syvempään päähän ja siihen mikä tässä elämässä on tärkeää. Työn pitäisi olla palkitsevaa ja sellaista, että työn määrä ei tapa. Nykyäänhän yksi suurimmista työelämän ongelmista on se, että moni uupuu liiallisen työmäärän kanssa ja päätyy työkyvyttömyyseläkkeelle, eli kuntoutustuelle - yksityisyrittäjälle työnalle uupuminen on todella merkittävä riski. Aikaa pitäisi löytää myös perheelle ja vapaa-ajalle, mutta jos ei yritä, niin ainakaan taloudellinen tilanne ei helpota, mikä on yksi kannustin yrittämiseen. Ja, jos taas ei yrittäisi, niin aikaa riittäisi enemmän perheelle ja muuhun, mutta silloin taloudellinen tilanne pysyisi varmasti samassa jamassa. Toisaalta erittäin vähäinen kulutus on tässä ylikuluttavassa maailmassa vain plussaa, mutta toimeentulo ei sillä tavalla kuitenkaan helpotu. Tulevaisuudennäkymien kannalta olisi kohtalaisen synkeää elää loppuelämä työmarkkinatuella, n. 700 euroa/kk.
Elämä on ristiriitojen, halujen ja himojen taistelutanner, jossa pitäisi pystyä keskittymään olennaiseen, mutta ennen kuin voi keskittyä olennaiseen olisi löydettävä se mikä on olennaista. Jos lähtee yrittämään, niin olennaista on se, että aikaa ja voimia riittää muuhunkin kuin ainoastaan yrityksen pyörittämiseen ja, että yrityksellä on enemmän tuloja kuin menoja. Vähävaraisella ja selkärankareumaa sairastavalla yrittämisen yhtälö on melkeinpä mahdoton ratkaistava, mutta se on varma ettei sitä ainakaan saa ratkaistua, jos ei ensin yritä. On vain puskettava eteenpäin ja katsottava mihin se riittää - muu ei auta.
